Syyskuussa lähdetään go-go -bootseilla Torronsuon kansallispuistoon
02.09.2010
Syksyn ensimmäiset postimerkit julkaistaan 13. syyskuuta. Merkkien aiheena ovat 1960-luvun Pop-antiikki ja suomalainen luonto. Tulossa on sekä yksittäisiä postimerkkejä että pienoisarkki, jossa merkkien maksumerkintä on myös näkövammaisten käyttämällä pistekirjoituksella.
Antiikkipostimerkkisarjassa hyppy 60-luvulle



Antiikkipostimerkkisarjan neljännessä julkaisussa esittäytyy Pop-antiikki 1960- ja 1970-luvuilta. Sarjassa tehtiin näin pitkä aikahyppy aiemmista kustavilaisuudesta ja jugendista.
Pekka Piippo on kuvannut ykkösluokan ikimerkkiin muun muassa monesta kodista tutun Cobra -puhelimen, go-go -bootsit, pallotuolin ja kukkapeilin.
Pallas-Yllästunturin maisemista Torronsuolle





Suomen kansallispuistojen tärkeimpiä luontotyyppejä esittelevän sarjan toinen merkki vie Torronsuolle Lounais-Suomeen. Sarjan ensimmäisessä merkissä esiteltiin Pallas-Yllästunturin kansallispuisto Länsi-Lapista.
Vuonna 1990 perustettu Torronsuon kansallispuisto sijaitsee Hämeen järviylängöllä. Suomen suurimman keidassuoalueen tuhansien vuosien ikäinen turvekerros on noin 6 metriä ja paikoin jopa 12 metriä paksu.Suuret kurkiparvet levähtävät suolla muuttomatkoillaan.
Teemu Ollikaisen suunnittelemassa ykkösluokan ikimerkissä on syksyinen kuva suolta paikkatietoineen.
Syysaiheinen pienoisarkki

Kaunista suomalaista luontoa kuvataan myös Syksyllä -pienoisarkissa. Kolme ykkösluokan postimerkkiä sisältävässä pienoisarkissa on syysmaisemassa kuvattuna rapu, hirvi ja sinisorsia.
Asser Jaaron suunnittelemissa merkeissä on lisäksi pistekirjoituksella merkinnät "1 lk kl" ja arkissa teksti "Suomi-Finland".
Postimerkin päivänä 13. syyskuuta esitellään keräilyharrastusta
Postimerkin päivää vietetään tänä vuonna 13. syyskuuta 53 postissa ympäri Suomen.
Paikalliset postimerkkikerhot ovat järjestelyissä mukana pienimuotoisilla näyttelyillä, tarjoamalla opastusta postimerkkeilyyn ja myymällä kerhotuotteitaan.
Jokaisessa tapahtumapostissa myydään rajoitettu määrä Omakuvapostimerkkiä, jonka kuva-aiheena on paikkakunnan tunnettu rakennus. Täydellisen (53 kpl) Postimerkin päivän Omakuvapostimerkki -sarjan saa vain tilaamalla Postimerkkikeskuksesta.
Kaikissa tapahtumaposteissa myös erikoisleima
Jukka Talarin piirtämässä Postimerkin päivän erikoisleimassa kuvataan rakennusta. Kuva-aihe on kaikkien tapahtumapaikkojen leimoissa sama.
Postimerkin päivän erikoisleiman saa tapahtumaposteista ja sen voi myös tilata. Erikoisleimattavat lähetykset toimitetaan osoitteeseen: "Itella Oyj, Postimerkkikeskus, Postimerkin päivän erikoisleima, PL 2, 00011 ITELLA". Tilauksessa tulee kertoa, minkä paikkakunnan leimalla lähetys halutaan leimattavan. Tilausaika alkaa 3.9. ja päättyy 10.9.
Lisätietoja tiedotusvälineille:
Postimerkeistä:
Postimerkkikeskus, liiketoimintajohtaja Markku Penttinen, puh.020 451 5519, etunimi.sukunimi@posti.fi
Teknisistä tiedoista:
tuotepäällikkö Petri Pohjolainen, puh. 020 451 5572, etunimi.sukunimi@posti.fi
tuotepäällikkö Tommi Kantola, puh. 020 451 5531, etunimi.sukunimi@posti.fi
Postimerkin päivästä ja postimerkkeilystä: Pirjo Johansson, puh. 020 451 5315, etunimi.sukunimi@itella.com.
Itellan Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Salla Lappalainen, puh. 020 451 7993, etunimi.sukunimi@itella.com.
Itellan kuvapankista löydät kuvia tiedotusvälineiden käyttöön. Kuvamateriaalia on saatavissa konsernin nettisivujen Media-osiosta (Kuvapalvelu ja logot): www.itella.fi/group/media -> Postimerkit





