Tulevaisuuden postinjakelukokeilu Anttilassa käynnistyi 15. huhtikuuta

15.04.2010

 

Itellan jakelukokeilu tulevien vuosikymmenien vaihtoehtoisten jakelutapojen kokeilemiseksi alkoi tänään torstaina 15. huhtikuuta Porvoon Anttilassa. Kokeilu ei käynnisty heti täysimittaisena, vaan vähitellen sitä mukaa, kun kokeiluun osallistujat on koulutettu ja he ovat ottaneet NetPostin käyttöönsä. Tavoitteena on, että kokeilu olisi täydessä vauhdissa kahden viikon sisällä. Kokeilu kestää vuoden 2010 loppuun asti.

Yhteensä reilut 140 vapaaehtoista kokeiluun osallistuvaa kotitaloutta ja yritystä vastaanottaa päivittäiset postilähetykset täysin uudella tavalla, perinteistä postinjakelua ja sähköisiä palveluja yhdistämällä. Tarkoituksena on yhteistyössä kartoittaa, mikä asiakkaiden mielestä on toimivaa, mikä ei. Näin pystytään jatkossa tuomaan asiakkaiden kannalta mahdollisimman toimivia palveluja vaihtoehdoksi perinteisen jakelun rinnalle.

- Olemme varautuneet siihen, että aloitusvaiheessa törmäämme yllättäviin teknisiin tai käytännön ongelmiin. Eteen voi tulla kysymyksiä, joihin emme ole osanneet varautua. Ne kuitenkin ratkaistaan, ja tärkeintä on saada kokeilu toteutumaan asiakkaille luvatun mukaisesti ja jatkaa innostuneesti alkanutta yhteistyötä, Itellan kehitysjohtaja Tommi Tikka sanoo.

- Anttilan kyläläiset ovat osoittaneet olevansa rohkeita ja ihailtavan kehitysmyönteisiä. He haluavat kehittää suomalaisen tietoyhteiskunnan ja haja-asutusalueiden palveluja täysin uudentyyppisellä tavalla.

- Suomalaisten ei tarvitse olla huolissaan siitä, että Itella on pakottamassa kaikki tällaiseen jakelutapaan. Kyse on puhtaasti kokeilusta, jossa testataan mikä voisi toimia. Paras tapa kartoittaa asiakkaiden tarpeita on testata vaihtoehtoja yhdessä heidän kanssaan, Tommi Tikka toteaa.

Ainutlaatuinen kokeilu on kiinnostanut paitsi suomalaisia, myös laajasti kansainvälistä mediaa. Kokeilusta on käyty runsaasti keskustelua myös sosiaalisessa mediassa. Julkisessa keskustelussa on ollut myös väärää tai puutteellista tietoa kokeilusta.

Faktaa kokeiluun liittyen:

  • Kokeilu kestää vuoden 2010 loppuun asti. Kaikki osallistujat ovat siinä mukana vapaaehtoisesti. Ne kyläläiset, jotka eivät ole kokeilussa mukana, saavat postinsa perinteiseen tapaan.
  • Kokeilussa postilähetykset jaetaan kahdesti viikossa tavalliseen tapaan postilaatikkoon. Lisäksi jokaisella postinsaajataloudella ja -yrityksellä on oman lähipostin yhteydessä postilokero, jonne postilähetykset jaetaan muina päivinä, ja josta asiakas voi käydä noutamassa lähetykset milloin tahansa. Lokeroon saapuneesta postista ilmoitetaan sähköpostilla tai tekstiviestillä, jotta lokerolla ei tarvitse käydä turhaan.
  • Fyysisen postinjakelun lisäksi asiakkaan 1. ja 2. luokan kirjelähetykset skannataan sähköisiksi kirjeiksi, jotka voi käydä lukemassa NetPostista henkilökohtaisilla tunnuksilla. Postinsaaja saa ilmoituksen NetPostiin saapuneista lähetyksistä sähköpostilla tai tekstiviestinä ja kirjeet ovat luettavissa sähköisesti normaalia postinjakelua aikaisemmin eli jo yhdeksältä aamulla.
  • Skannauksen jälkeen kirjeet suljetaan kuoreen ja jaetaan asiakkaan postilokeroon tai -laatikkoon. Eli myös fyysiset kirjeet päätyvät vastaanottajille. Skannaus tehdään erillään muusta postinkäsittelystä skannaukseen erikoistuneessa yksikössä ja siihen tehtävään koulutetulla henkilöstöllä Helsingissä. Fyysisen postin skannaamista sähköiseen muotoon on tehty Itella-konsernissa jo vuosia yritysten ja julkisyhteisöjen, muun muassa vakuutusyhtiöiden, tilitoimistojen ja Valtiokonttorin toimeksiannosta. Päivässä skannataan satoja tuhansia papereita. Palvelun luotettavuus on välttämätöntä.
  • Myös pakettien jakelussa kokeillaan uutta vastaanottamistapaa. Oman lähipostin yhteydessä on pakettiautomaatti, josta asiakas voi noutaa paketit itse. Noudettavissa olevista lähetyksistä asiakas saa sähköposti- tai tekstiviestin. Isokokoiset ja kuittausta vaativat lähetykset noudetaan lähipostista kuten tähänkin asti.
  • Kokeilua valmisteltaessa Itella on käynyt keskusteluja sekä postitoimintaa valvovan Viestintäviraston että tietosuojavaltuutetun kanssa, jotka eivät esittäneet esteitä kokeilun aloittamiselle.
  • Jokainen kokeiluun osallistuva on kirjallisesti hyväksynyt postin avaamisen ja skannaamisen. Vastaanottajalla on oikeus luovuttaa hänelle osoitetun postin avaaminen kolmannelle osapuolelle.
  • Kirjesalaisuus ei kokeilussa vaarannu. Kirjeet skannataan tilassa, jonne ei ulkopuolisilla ole pääsyä, ja työntekijöillä on erittäin tiukat salassapitosopimukset.

 

Median edustajille järjestetään mahdollisuus tutustua kokeiluun paikan päällä toukokuussa. Tilaisuuteen lähetetään erillinen kutsu.

Lisätietoja medialle: Tommi Tikka, kehitysjohtaja, puh. 050 462 7645, etunimi.sukunimi@itella.com

Lue lisää Postiblogista

Itellan kuvapankista saat julkaisuvapaat kuvat toimialastamme, johtohenkilöistämme ja logoistamme. Kuvamateriaalia on saatavissa konsernin nettisivujen Media-osiosta (Kuvapalvelu ja logot): www.itella.fi/media